torstai 4. maaliskuuta 2010

RENDEZ-VOUSIN TOINEN PITKÄSOITTO "PUNAISET LYHDYT" JULKAISTAAN 24.3.!

RENDEZ-VOUSIN TOINEN PITKÄSOITTO "PUNAISET LYHDYT" JULKAISTAAN 24.3.!

Pari vuotta matalaa profiilia julkaisupuolella pitänyt turkulainen Rendez-Vous täräyttää 24.3. eetteriin toisen pitkäsoittonsa, "Punaiset Lyhdyt" -nimeä kantavan albumin. Yhtyeen debyyttialbumi "Valta vaihtuu" ilmestyi vuonna 2006, ja sen sinkkulohkaisut "Toinen luku" ja "Kesäyö" pyörivät ahkerassa radiosoitossa. Bändin biisintekijän vaihduttua rappioromantiikan lähettiläät päättivät muuttaa hieman tyylisuuntaansa ja julkaisivat "Raivotanssi"-nimeä kantavan EP:n vuonna 2007, jonka tehtävänä oli johdattaa pumppua kohti nykyistä, kokeellisempaa, suuntaa.

Uuden levyn ääniraidoille on tarttunut elävä kokonaisuus musiikkia, joka kuulostaa nykypäivän mittapuulla jopa epärehellisen aidolta ja vilpittömältä. Ajan patinoimalta kuulostavaa meininkiä tarjoileva lätty on veri-, hiki- ja kyynelvirtojen vuodatuksen tulos, joka kertoo tarinaa sitkeydestä ja ratkaisukeskeisyydestä. Levyn tekoprosessi on ollut yhtyeelle todellinen koetinkivi. Sisukas bändi on seilannut miehistönvaihdosten aallokossa, kärrännyt tuottajan kaatopaikalle ja taistellut tuulimyllyjä vastaan pitäen kiinni rohkeasti omasta linjastaan. "Välillä levyä vääntäessä tuntui, että joku korkeampi voima ei halua tämän levyn julkaisua, oli se sitten Jumala tai Saatana tai mikä lie", yhtyeen laulaja, keulahahmo ja arjen myrskyissä koossa pitänyt dynamo, Juffi, kommentoi. Vastoinkäymisistä huolimatta Rendez-Vous ei ole missään vaiheessa ollut telakalla, vaan länsirannikon hait ovat sitkeästi vaanineet kulmakuppiloiden keikkalavoilla. Yhtyeen mittariin on kaiken kaikkiaan kertynyt jo reilusti yli 120 keikkaa.

Naftaliininhajuinen Punaiset Lyhdyt tarjoilee kaunistelematonta rappiota rokin ystäville ja se kuuluu jokaisen rentun levyvalikoimaan.

www.rendez.info
www.myspace.com/rendez

Lisätiedot, promootio ja yhteydenotot: Yläkulo / Laura Kokkonen, +358 500 303 561,
laura.kokkonen@ylakulo.fi
Levy-yhtiö: Yläkulo / Jussi Reponen, +358 451 346 148 , jussi.reponen@ylakulo.fi,
www.ylakulo.fi
Jakelu: Supersounds, www.supersounds.fi

UUTISARKISTO